Tieteenraivaajat

Lahjoita helposti verkossa:

Tampereen yliopiston koulutusuudistus onnistui hyvin

Tampereen yliopisto on onnistunut erittäin hyvin koulutusuudistuksensa läpiviemisessä. Uudistusta arvioineen asiantuntijaryhmän mukaan yliopiston koulutusuudistuksessa tekemä työ on kansallisesti edellä käyvää.

Arviointiryhmä toteaa, että uudistuksen tavoitteet ja toimet ovat eurooppalaista korkeakoulutusta yhtenäistävän Bolognan prosessin mukaisia. Yliopistoyhteisö on myös sisäistänyt muutostarpeen ja sitoutunut yhteisiin tavoitteisiin.

Tampereen yliopisto uudisti koulutustaan laajasti vuosina 2010–2015. Uudistuksen onnistumista ja vaikuttavuutta selvitettiin ulkoisen arvioinnin avulla.

Koulutusuudistuksessa siirryttiin oppiainepohjaisesta koulutuksesta uudenlaisiin, laaja-alaisiin tutkinto-ohjelmiin ja osaamisperustaisiin opetussuunnitelmiin. Samalla muutettiin koulutuksen johtamisjärjestelmää ja kehitettiin opintojen ohjausta.

Koulutuksesta vastaava vararehtori Harri Melin pitää laaja-alaisten tutkinto-ohjelmien onnistumista valtakunnallisestikin uraauurtavana.

– Vähän liioitellen sanottuna aikaisemmin jokaisella professorilla piti olla oma oppiaine, jonka tenttikirjat professori poimi omasta kirjahyllystään. Nyt työryhmät miettivät ensin, mitä maisterin pitää kullakin alalla osata. Sen jälkeen katsotaan, miten se osaaminen tuotettaisiin. Nyt mietitään osaamista kokonaisuutena. Uusi ajattelu on omaksuttu hyvällä tavalla. Tässä Tampereen yliopisto on valtakunnassa ihan terävintä kärkeä, Melin sanoo.

Koulutusta arvioitiin laaja-alaisuuden, osaamisperustaisuuden, opintojen sujuvuuden, koulutustarjonnan ja pedagogisen johtamisen näkökulmista.

Arvioinnissa paikannettiin tutkinto-ohjelmien hyviä käytäntöjä ja tunnistettiin kehittämiskohteita.  Näin yliopisto sai käyttöönsä kansallista ja kansainvälistä vertailutietoa ja ideoita koulutuksen jatkuvaan kehittämiseen.

Arviointiryhmä ehdotti muun muassa asiaosaamisen ja yleisen osaamisen erottamista osaamistavoitteissa. Yleistä osaamista ovat esimerkiksi kriittinen ajattelu, tiedonhankintataidot ja vuorovaikutustaidot.

Ulkoiseen arviointiryhmään kuuluivat opetusneuvos Carita Blomqvist (opetushallitus), yliopistonlehtori, dosentti Anne Nevgi (Helsingin yliopisto, arviointiryhmän puheenjohtaja), henkilöstöjohtaja Niina Pietikäinen (Tampereen kaupunki), akateeminen rehtori, professori Jaakko Puhakka (Itä-Suomen yliopisto) ja opiskelija Jonne Kettunen, (Oulun yliopisto, SYL:n nimeämä edustaja).

Kooste arviointiraportista: Koulutusuudistuksen suunta
Tampereen yliopiston koulutuksen ulkoinen arviointi 2015 – 2017
Harri Melinin haastattelu